Syvällä sisimmässäni
tiedän kyllä ne oikeat sanat,
mutta ne eivät löydä tietää ulos,
eivät tule puhutuksi.
Olen täynnä irtonaisia ajatuksia.
Kipu sykkii minussa vaativana.
"Mitä sinä olet tehnyt?" Se kysy.
Enkä minä kykene vastamaan,
vaikka varmasti tiedän ne oikeat sanat.
En edes muista, milloin olisin levännyt.
En tiedä, missä minulla on rauha.
Mutta onneni löysin sinun sylistäsi.
Enkä minä enää kaipaa
täyttymystä elämälleni.
En näe elämän nälkää.
En riudu pimeässä.
Sinä ravitset minun sieluani.
Sinä valaiset minun polkuani.
Ja jonain päivänä
minä löydän vielä
ne oikeat sanat,
jotka kertovat minusta kaiken.
Ja silloin sinä näet minut
sellaisena kuin todellisuudessa olen.
Ja sitten... tarina jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti